perjantai 27. huhtikuuta 2018

Sammon taonta

Kalevalan Sampo eli kirjokansi on ihmekone, joka tekee eli jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa. Sammolla katsotaan olevan kansi, sillä sen toisintonimi on kirjokansi.
Veikko Auttosen ja  Lotte Tarkan kaltaiset nykytutkijat ovat sanoneet, että Sammon merkitys ei palaudu mihinkään yksittäiseen tai myyttiseen esineeseen.Sampo on asia, joka ennen kaikkea kuvaa vaurautta, kasvua ja hyvinvointia. (Wikipedia)


Niinpä niin. Suomi 100 juhlavuoden jälkimainingeilla tutustuimme Kalevalapäivän aikaan Sampoon ja sen symboliikkaan.  
Puhalletaan yhteen hiileen





















Kuvassa Kiipulan TELMA-luokan opiskelijat on kuvattu takomassa omaa Sampoaan. 
Valokuvausprosessista - oikea asento kuvassa vaatii erityisjärjestelyjä
 Kalevala elokuva


Sammon tarina
Sammon tarina Kalevalasta Seppä Ilmarinen takoo Sammon Pohjolan emännälle vastineeksi Pohjolan tyttärestä. Pohjolan emäntä Louhi ottaa Sammon vastaan, mutta kieltäytyy luovuttamasta tyttöä Ilmarisen vaimoksi. 

Louhi vie Sammon kivisen mäen sisään, juurruttaa sen maaperään, ja sulkee lukkojen taakse. Sen jälkeen Sampo jauhaa rikkautta Pohjolan väelle. 

Tästä suuttuneina kalevalaiset hyökkäävät Pohjolaan ja vievät Sammon. Syntyneessä taistelussa Sampo tuhoutuu. Pohjan Akka saa Sammon kannen. Sammon sirpaleita ajelehtii kalevalaisten rantaan. Sirpaleet rikastuttavat Kalevalan maata.

LÄHDE: Wikipedia. Luettu 23.4.2018. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sampo_(Kalevala)


Opiskelijoiden omat Sammot

Opiskelijan Sampo takoo..

.. omenoita, puanista väriä, verigreippiä...


.. kukkia, kauniita vaatteita..











Sampo-näyttely

Mitä sinun Sampo takoisi?

Sampo näyttely Kiipulakeskuksessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.